Musiikin tuottamisen voi jakaa karkeasti kahteen eri ääripäähän: Luovuuden ja omaperäisyyden tavoitteluun sekä täydellisyyden tavoitteluun. Usein musiikkikappaleet asettuvat jommallekummalle puolelle tällä skaalalla, mutta parhaimmat säveltäjät pystyvät saavuttamaan molemmat puolet.

Pop-musiikissa on perinteisesti pyritty omaperäisyyteen ja hyvään fiilikseen. Klassisen musiikin teokset puolestaan kallistuvat luonnollisesti enemmän täydellisyyden tavoitteluun, ja hyvä esimerkki klassisesta musiikista on kamarimusiikki.

Kamarimuusikin ainutlaatuinen rakenne

Kamarimusiikki on taidemusiikin tyylilaji, jonka kappaleet on sävelletty sinfoniaorkesteria pienemmälle yhtyeelle, mutta kuitenkin vähintään kahden jäsenen yhtyeelle. Muusikkojen määrälle ei ole määritelty tarkkaa ylärajaa. Musiikkilajin nimi puolestaan tulee sen alkuperästä, sillä kamarimusiikkia soitettiin palatsien kamareissa tai muissa suurissa huoneissa. Kamarimusiikki on luonteeltaan intiimiä, ja sitä on kutsuttu nimellä ”musiikkia ystävien kesken”.

Kamarimusiikin soittaminen edellyttää erikoisosaamista sekä yksilön musiikki- että yhteistyötaitoja. Yleisimmät kamarimusiikin muodot ovat pianotriot ja jousikvartetit. Usein jousikvartettiin otetaan mukaan vielä jokin muu soitin. Myös pianolla säestettyjä laulukappaleita saatetaan joskus pitää kamarimusiikkina. Johann Wolfgang von Goethe kuvaili kamarimusiikkia sananparrella: ” Neljä rationaalista ihmistä keskustelemassa” Tällä hän viittasi kamarimusiikin rakenteeseen, jossa yksi soitin tuo kappaleeseen uuden melodian, jonka jälkeen muut soittimet ”vastaavat” samankaltaisella melodialla.

Kamarimusiikki noudattaa kaavaa

Etenkin 1700- ja 1800-luvuilla kamarimusiikin kappaleet olivat rakenteeltaan sinfonioista tutun kaavan mukaisia. Usein teoksen alkuosa oli nopea, seuraava osa hidas, kolmas osa oli menuetti tai scherzo ja viimeinen osa oli nopeatempoinen finaali. Kamarimusiikkia tehdään yhä, mutta kuten muukin taidemusiikki, sen sävelkieli on muuttunut vuosien saatteessa.

Tämä rakenne on ollut tärkeä osa kamarimusiikkia 1700-luvun lopusta nykypäivään asti. Kamarimusiikin keskustelusta puhutaan usein kuvaillessa ja analysoidessa kamarimusiikkiteoksia.

Keskimmäinen lapsi

Kamarimusiikki eroaa soolosoittamisesta ja orkestereista sijoittumalla juuri niiden väliin. Kamarimusiikki vaatii soolosoittamisen edellyttämää yksilön vahvuutta ja karismaa, mutta samaan aikaan soittajalla tulisi olla yhteistyötaitoja soiton onnistumiseksi ryhmässä, kuitenkaan hukuttamatta omaa vahvuutta ja esiintymistään, sillä pieni kamariorkesteri tarvitsee jokaiselta yksilöltä panostuksen.

Sinfoniaorkesterissa yksilö voi helposti hukuttaa itsensä massaan ilman merkittävää vaikutusta lopputulokseen. Erikoista on se, että orkesterin pienestä koosta huolimatta soolo-osuuksia ei yleensä nähdä kamarimusiikissa lainkaan.

Kamarimusiikin historia

Kamarimusiikki sai alkunsa keskiajalla, ja aina nykyaikaan asti yhteiskunnan ja teknologian kehitys on heijastunut kamarimusiikin kehitykseen. Yli sadan vuoden ajan kamarimusiikki rajoittui amatöörimuusikkojen kotonaan säveltämiin ja soittamiin kappaleisiin. Nykyäänkin monet muusikot, sekä amatöörit että ammattilaiset, soittavat kamarimusiikkia omaksi ilokseen.

Aristokraatit alkoivat mieltyä tähän musiikkilajiin ja palkkasivat hoveihinsa ja kartanoihinsa kamarimusiikin säveltäjiä ja orkestereita pitämään heille ja heidän ystävilleen yksityisiä konsertteja. Mutta Euroopan sosiaalisen järjestyksen uudistuessa aristokraatit syöstiin vallasta ja he menivät vararikkoon. Tämän jälkeen kamarimusiikin säveltäjien oli alettava myymään teoksiaan elannon hankkimiseksi. Teoksien ostajat olivat usein varakkaita patruunoja tai ammattimuusikoita, jotka esittivät teoksia maksaville yleisöille.

Haydn, Schubert ja Beethoven

Kamarimusiikkia alettiin pitää musiikkilajina 1700-luvun puolivälissä, jolloin musiikkia alettiin soittaa isommilla orkestereilla. Kamarimusiikin suurimmat säveltäjät ovat käytännössä samat kuin muissa taidemusiikin lajeissa. Haydn, Mozart ja Beethoven olivat klassismin kolme suurinta säveltäjää ja he sävelsivät myös kamarimusiikkia.

Haydnin kontribuutiota jousikvartettojen kehitykseen pidetään merkittävänä. Myös Franz Schubert tuotti paljon kamarimusiikkia, vaikka tunnetuimmat kamarimusiikkiteokset ovat Beethovenin ja Schubertin kädenjälkeä. Ludwig van Beethoven oli aikakautensa jättiläinen, joka dominoi koko klassisen musiikin alaa. Hän myös uudisti kamarimusiikin sisältöä ja ja musiikkilajin asettamia vaatimuksia soittajille.

Beethovenin teoksia pidettiin koko 1800-luvun romantiikan teosten vertailukohteena, eli jonkinlaisena itseisarvona, josta muiden teosten arvon pystyi määrittämään. Lisäksi Debussy oli pienellä kontribuutiollaan silti suhteellisen merkittävä kamarimusiikin säveltäjä. Hän sävelsi vain yhden jousikvarteton, mutta se riitti aikanaan uudistamaan koko kamarimusiikin kielen.