Suomen kaikki tärkeimmät musiikkifestarit

Suomessa järjestetään vuosittain lukuisia festivaaleja. Vuoden aikana festivaalivierailijoita on jopa 800 000 ja tapahtumia on moneen makuun. Suomen laajat asuttamattomat alueet tarjoavat ainutlaatuisia paikkoja musiikkifestivaalien järjestämiseen.

Listaamme kaksi popahtavaa mutta erikoisempaa musiikkia soitavaa festivaalia, kaksi perinteisempään makuun kallistuvaa festivaalia, sekä kaksi rock-painoitteista festivaalia.

Flowfestival

Helsinkiläisten ylpeydenaihe, iältään nuori, mutta äkillisen kasvupyrähdyksen jälkeen jo kansainvälisen tason saavuttanut festivaali houkuttelee jo turisteja ulkomailta asti. Flow Festivaali sijaitsee aivan Helsingin keskustan kupeessa, minkä takia tapahtuma on myös kaupungin sosiaalisten piirien vuoden kokoontumisjuhla. Monet menevätkin festivaaleille lähinnä seurustelun vuoksi, mutta tapahtuman musiikkivalikoima on myös ehdottomasti kuulemisen arvoinen.

Joka vuosi Flow:n järjestäjät näkevät paljon vaivaa löytääkseen jotain uutta ja säväyttävää hyvän maun mukaista musiikkia. Kohdeyleisö on ollut pitkään nuorempi väki, mutta osallistujien keski-ikä on noussut viime vuosina.

Pori Jazz

Pori Jazz on jazz-festivaalien isoäiti ja kummitäti. Festivaalin nimi voisi hyvinkin olla sanakirjan kohdassa kuvamaan termiä ”jazz festivaali”, sillä Pori Jazz on kiistatta eräs Euroopan suurimmista jazz-festivaalista.

Festivaaleilla on esiintynyt supertähtiä bluesin, swingin, reggaen, rockin, popin, soulin ja jopa hip hopin aloilta. Festivaalia on pidetty jo vuodesta 1966 lähtien. Tapahtuman järjestäjä on voittoa tavoittelematon Pori Jazz 66 ry, mutta festivaalia tukee myös voittoa tavoitteleva Pori Jazz Oy. Kuulijoiden onneksi 2/3 festivaalin ohjelmistosta on maksutonta. Festareilla on nähty maailmantähtiä, kuten Paul Anka, James Brown, Björk, Kool& the Gang ja Massive Attack.

Seinäjoen Tangomarkkinat

Suomalaiset ovat tangokansaa. Sen todistavat Seinäjoen tangomarkkinat, jotka ovat kävijämäärältään yksi Suomen suurimmista tapahtumista. Tangomarkkinat ovat Suomen suven ytimessä ja aidointa kesää.

Ensimmäiset tangomarkkinat pidettiin vuonna 1985 ja viimeaikoina tapahtuma on kerännyt joka vuosi yli 100 000 kävijää. Festivaalilla valitaan myös vuosittain Tangokuningas ja -kuningatar. Tittelin ovat aikoinaan voittaneet mm. Jari Sillanpää ja Merja Raski, jotka menestyivät sittemmin artistiurillaan.

Rauma Festivo

Festivaali on hillityn kokoinen, joten et varmastikaan hukkaa ystäviäsi ihmismassoihin etkä joudu jonottamaan makkaraperunoita kahta tuntia vesisateessa, mikä tekee festivaalista erityisen. Rauma Festivo järjestettiin ensimmäisen kerran 1984 ja vuonna 2015 festivaalilla oli ennätysmäärä kävijöitä, noin 3500.

Festivaali järjestetään nimensä mukaisesti merellisessä Rauman kaupungissa vanhan kaupungin puolella, tunnelmallisessa ympäristössä. Konsertteja pidetään myös kahdessa kirkossa. Vuoden 2017 Festivo on omistettu 100-vuotiaalle Suomelle, ja suomalaisuus näkyy kaikissa festivaalin tapahtumissa.

Ruickrock

Ruisrock on Suomen vanhin ja Euroopan toiseksi vanhin rock-festivaali. Festivaalilla on ikonistaattinen asema Suomen festivaalitaivaalla, ja tapahtuma on vuosien mittaan houkutellut monia maailmankuuluja tähtiä. Vuosittain festivaaleilla on 70- 100 000 kävijää.

Festivaaleilla on nähty suuria nimiä kuten Slipknot, Ozzy Osbourne, Metallica, Aerosmith, Nirvana, Red Hot Chili Peppers, Rammstein ja U2. Festivaali järjestetään Turun kaupungin viereisessä Ruissalossa, Aurajoen rannalla. Festivaalialueella on erityinen tunnelma, kun tuhannet juhlijat sulkevat itsensä ulkomaailmalta pitkän viikonlopun ajaksi.

Ilosaarirock

Ilosaarirock on Ruisrockin jälkeen Suomen toiseksi vanhin rock festivaali, joka järjestetään Joensuussa Laulurinteellä. Festivaali järjestetään vapaaehtoistyövoimalla ja voitot käytetään aina seuraavan kesän tapahtuman järjestämiseen.

Tapahtuma myytiin loppuun vuodesta 1998 vuoteen 2011 asti, mikä kertoo omaa tarinaansa festivaalin suosiosta. Ja tämänkin jälkeinen loppuunmyymättömyys on johtunut ainoastaan festivaalialueen laajentamisesta seuranneesta kapasiteetin kasvamisesta.

Ilosaarirock on myös saanut kansainvälisen Green’n’Clean sertifikaatin ensimmäisenä festivaalina Suomessa vuonna 2008. Myöhemmin tapahtumalle on myönnetty myös muita ympäristöpalkintoja ja vuosittain tapahtuma lahjoittaa rahaa luonnonsuojelukohteisiin EU:n päästökaupan hintojen mukaisesti. Ilosaarirockissa ovat esiintyneet mm. Peer Günt, Muse, DizzeeRascal, AphexTwin, ImagineDragons ja EllieGoulding.